Tuomaankuutamo - poimittu tähän monen vuoden takaa.

On Tuomaanyö. Talven pisin yö. Ajanratas narskauttaa vaihteen valoon päin. Olemassaolon ovet aukenevat joka suuntaan. Kuljen huumaavan tuokion samoissa ovissa olleiden ja tulevien kanssa. Sitten tuo hetki on ohi. Vanhin ja viisain kissani sulkee äsken auki rävähtäneet silmänsä, asettaa korvansa takaisin symmetriaan ja nukahtaa pää tassuihin piilotettuna.

Mutta minä jään katsomaan ikkunasta Tuomaankuutamoa ja tunnustelen minuun jäänyttä outoa olemisen epävarmuutta.

Mitä jos ei olisi joulua. Tämäkin päivä olisi mikä tahansa päivä. Ulkona mikä tahansa talvipäivä. Ja talvi olisi yksi pitkä talvi loputtomassa jouluttomien talvien jonossa. Sisällä arkisen hailakkaa, ei jouluvaloja, kynttilöitä. Mielessä vain arkipäiväisiä ajatuksia.

Tai olisi joulu, mutta vaikkapa helmikuussa. Sitä tekisi kaiken oikein, kuuntelisi joulumusiikkia, leipoisi, kypsyttäisi laatikoita. Kaikki olisi niinkuin pitää, mutta mikään ei täsmäisi. Valokin olisi vääränlaista, talvi liian vanha, vuosi liian nuori. Joulu ei koskettaisi.

Tai mitä jos nyt kuitenkin olisi Tuomaanpäivä. Olisi enää 3 yötä jouluun. Tontut juosta viipottaisivat kiireissään lumessa ja pulleat pienet jouluenkelit säihkyttäisivät huolettomasti kultaisista kiharoistaan hyvyyttä ja rauhaa mieliimme. Jos sitten kuitenkin olisi näin.

Olemukseni täyttää lämpö, kun ajattelen aikaisempia sukupolvia,jotka ovat erehtymättömästi ja kauniisti luoneet meille jouluperinteet, joita juuri me näissä olosuhteissa elävinä tarvitsemme.

Hyvää Joulua meille kaikille!