Tämä jo entuudestaan tuttu Musiikkisanakirja kertoo, että kvartoli on "neljän samanarvoisen nuotin muodostama ryhmä, joiden kesto on sama kuin normaalisti kolmen (mahdollisesti kuuden), merkitään numerolla 4". (Tuo lause on kieliopillisesti väärin, mutta en lähde sitä parantelemaan, kun kerran laitoin sille sitaatit ja kaikki!)

Voisiko tämän paremmin sattuakaan Otto-kertomukseni tähän vaiheeseen. Numerot 3, 4 ja 6 sekä sanat 'ryhmä', 'kesto' ja 'samanarvoinen' runkona jutulleni.

Otto oli nyt ainoa kissamme.

Se kulki muutaman viikonkin mittaisilla retkillään. Täällä omalla pihalla se ei koskaan hyökännyt sen reviireille tulleiden kissojen päälle. Makoili vain portailla ja seurasi, kun sen rajoja merkkailtiin. Joka tapauksessa se aina välillä retkiltään palatessa oli pahasti haavoittunut. Kerran joku oli purrut sitä etutassuun niin pahasti, että eläinlääkäri joutui leikkaamaan auki jalan monen sentin matkalta ja laittamaan sen kipsinkaltaiseen siteeseen. Sillä oli myös parin viikon mittainen voimakas antibioottikuuri. Emme päästäneet sitä ulos muuta kuin valjaissa.

Valjaissa meidän kulkurimme! Eihän se onnistunut kuin muutaman päivän ajan. Sitten se ajautui kertakaikkiaan paniikkiin. Me päästimme sen vapaaksi ja sanoimme jo mielesssämme sille hyvästit. Oli talvi, lunta ja pakkasta. Se oli poissa pari viikkoa. Sillä oli "kipsi" jäljellä jalassaan, kun se tuli kotiin. Se vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Koskaan myöhemminkään jalassa ei enää ilmennyt tulehduksia tms., vaikka lääkekuuri oli jäänyt keskeneräiseksi.

Oli kuluntu n. 6 kk Eikkarin kuolemasta. Suru puristi vieläkin sydäntä Johanin ja Einarin kuolemaa ajatellessani. Kuitenkin mieleeni alkoi hiipiä ajatus pienen kaverin ottamisesta Otolle.

Meidän aikaisempaan "kissataloomme" oli 21.9.2006 syntynyt 1 poikanen. Sen äiti oli tavallinen maatiaiskissa, jonka luona oli käynyt vierailulla jokin tuuheaturkkinen sulhanen. Tuloksena oli äitinsä värinen, mutta pitkäkarvainen ja sinisilmäinen rääpäle. Taloon oli samoihin aikoihin otettu nuori koira, joka kulki ja kuljetteli tätä ihanuutta suussaan, mikäli tämä ei ehtinyt piiloutua jonnekin.

Asiat johtivat toisiin ja lopulta kävikin niin, että Miskasta tuli Kristinan kissa.

1.11. samana vuonna taloon syntyi toiselle kissalle pentuja. Kissa-äiti kuoli 4 viikkoa synnytyksen jälkeen, jolloin pennut vielä eivät oppineet syömään kiinteää ruokaa. Lucian päivänä kuljetimme 2 niistä pennuista meille.

Miska, Tikru ja Samu. Näistä tyypeistä on kuvia ja niistä olisi kertomuksia, mutta tällä kertaa keskityn Ottoon.

Otto oli tietenkin näille orvoiksi jääneille veljeksille jonkinlainen äidin korvike. Ajoittain ne kuitenkin alkoivat isotella Otolle, jolloin aina puutuin asiaan sanoen, että "Otolle on oltava kiltti!". Samanarvoisia, mutta vanhuutta pitää kunnioittaa.

Kului 6 tapahtumarikasta vuotta, jolloin uudet tulokkaat aikuistuivat ja Otto vanheni.

Seuraavalla kerralla yritän jaksaa kertoa Otona tarinalle lopun.

(Jos luit tarkkaavaisesti, löysit tästä kertomuksesta kaikki KVARTOLIn tunnusmerkit.)