(Resonanssi: vastakaiku, akustinen ilmiö, joka tarkoittaa joustavien kappaleiden taipumusta alkaa värähdellä ääniaaltojen osuessa niihin.)

Opetellessani ymmärtämään resonanssia olen verrannut sitä(kin) oman elämäni asioihin. Olen jopa joutunut niin pitkälle, että olen huomannut määrätyn tyyppistä yhteneväisyyttä itseni ja noiden resonanssissa värähtelevien joustavien kappaleiden välillä. Minuun osuvina ääniaaltoina voi olla lähes mikä tahansa ja sen minkä tahansa osuminen minuun aiheuttaa useimmiten kerta kerran jälkeen saman värinän.

Soveltamisesimerkiksi otan viinimarjojen poiminnan. Mikään tässä esimerkissä ei ole dramaattista tai edes oikeastaan kertomisen arvoistakaan muuten kuin, että vuosi vuoden jälkeen ensimmäisen kerran viinimarjoja poimimaan mennessäni minun on värähdeltävä samojen asioiden, syitten ja seurausten tiimoilta. 

Kerron tilanteen faktat tulkitsematta niitä mitenkään tai paneutumatta muistikuvien tunnelmiin.

8.8.2015 klo 13 ja jotain.

Varustauduin 2-kertaisiin kumikäsineisiin ja menin kiskomaan jättinokkosia marjapensaiden ympäriltä. Oli kuumaa - ainakin 20 plusastetta, joten pitkåhihaiset suojavaatteet oli hylättävä, muuten liian kuumassa sydän olisi ruvennut hytkyilemään. Oli siis uhrattava käsivarret nokkosten poltoille (ne ovat nyt kirjavat ja polttelevat voiteluista huolimatta, mutta on se huomattavasti helpompaa kuin EnsiAvussa sydänkoneessa makaaminen). Kun pari kärryllistä nokkosia oli kiskottu ja kuljetettu pihakompostiin, saattoi huomionsa kiinnittää marjojen kypsymistilanteeseen.  Ei vielä paljon kypsiä punaisia, vadelmia vain muutama kypsänä, karviais-petturitkin kovia, mutta mustista viinimarjoista jotkut olivat jo peräti liiankin pehmeitä.

 

Ja siinä litran mitallista poimiessa taas tuli mieleen ensin Piipon mummu. Silloin 1940-luvulla jo hänellä oli viinimarjapensaita ja jopa mansikkamaakin. Muistaakseni hän sai Maamiesseuralta, Pienviljelijöiltä tai joltain vastaavalta hopealusikoita palkinnoksi puutarhatoiminnastaan. Marjamaa-alue sijaitsi aitan ja talon tuvanpuoleisen seinän kulmauksessa tuvan ikkunan edessä. (Sen marjapensasalueen kulmalla kävin pienenä joskus yöaikaan pissalla silloin, kun olimme "työkomennuksella" Piipossa eikä äiti ollut jaksanut lähteä kävelemään yöksi meidän kanssa kotiin koululle.)  Meitä lapsia oli jyrkästi kielletty koskemastakaan mansikkamaahan. Ja kai me periaatteessa noudatimmekin kieltoa. Ehkä vain minä jossain vaiheessa maistoin kiellettyjä "hedelmiä". Ja mustia viinimarjoja oli myös sen verran vähän, että niitä ei saanut mennä riipimään. Enkä niistä tykännytkään, tapasin sanoa, että ne maistuivat ihan pissalle. Mutta punaisia viinimarjoja sai syödä niin paljon kuin halusi. Ja minä ainakin söin niitä, kunnes maha tuli kipeäksi ja kielenkärkeen tuli kipeitä rakkuloita.

Nurkkalan mummulla oli 11 lasta ja miljoona lastenlasta, jotka kaikki oleilivat vaikka kuinka kauan kesäisin hänen ja ukin luona. Siellä pelattiin pihapelejä, naurettiin, saunottiin laulaen ja syötiin talon takaa niittyjen reunoilta makeita ahomansikoita. Kasvimaata marjapensaineen en ainakaan muista olleen.

Meillä koululla oli vain opettajilla marjapensaita, joihin meillä lapsilla ei ollut mitään oikeutta kajota.

Meidän äidillä ei koskaan ole missään kodissamme ollut kasvimaita tai marjapensaita. Johtuen ilmeisesti siitä, että hän oli pitkiä päiviä raskaassa työssä kuumissa keittiöissä ja työn jälkeen rahtasi puita ja vesiä, huolehti meidän syömisistämme ihan yksin. Kun olimme vähän isompia ja äidille tuli vähän helpompaa ja joskus jopa jotain vapaa-aikaakin, hän mm. liittyi Pietarsaaren näyttämön toimintaan.

Meidän famulla oli omenpuita, marjapensaita, mansikkamaita, peruna-, porkkana- ja ties mitä muita viljelyksiä. Marjoja ja omenoita sai, jopa piti syödä niin paljon kuin mahdollista. Joskus hän poimi niitä kasseihin tien varteen, että kuka tahansa sai niitä ottaa. Hän vietti varmaan suurimman osan valveillaolo ajasta keväästä syksyyn puutarhaansa hoitaen. Me olimme ansiotyössä, lapset pieniä, joten useimmiten tuntui raskaalta velvollisuudelta joka välissä mennä perunoita istuttamaan, mansikoita syömään/poimimaan, omenoita ja viinimarjoja poimimaan. Kun famu ja faffa olivat kuolleet ja me olimme myyneet heidän talonsa puutarhoineen, jäimme ilman ekologisesti viljeltyjä marjoja ja kasviksia. Kun olin ensimmäisen kerran keittänyt ostoperunoita perheelle, sanoi tarkkahajuaistinen Kristina , että "täällä tuoksuu samalle kuin kavereiden kotona, kun niiden äiti on keittänyt niille ruuaksi  perunoita".  Tuoksu tuli keinolannoitetuista perunoista.

Yksi litra mustia viinimarjoja oli poimittu. Muistot muisteltu ja väräkehdelty tältä erää.