"On nuoruus poissa, askel ei niin kevyt enää lie,

vaan kumman innon mieleen saa taas aurinkoinen tie.

Jos ymmärrätte hieman, mun mennä antakaa

ja kulkea niin kauan kuin vain jalat kannattaa."

Otto oli jo pian 19-vuotias.

Olimme jo sen aikaisemmin kerrotun jalkaleikkauksen yhteydessä päättäneet, että Ottoa ei enää alisteta mihinkään "elvytykseen". Että hän saa elää rauhassa ja kulkea silloin ja sinne, minne VANHAN KULKURIN mieli vei.

Uusiin kissoihimme totuttelu vei varmaan Otolta voimia, vaikka varmaan ne joskus piristivätkin sitä.

Tässä vielä tyypillinen kuva. Samu hakeutunut muka pesemään Ottoa ja sen tiimoilta äitynyt haastamaan riitaa. Otto puolestaan halusi vain levätä ja siis painoi riitapukarin tassunsa alle, johon se sitten nukahti.

"On maantiellä kultaisen lämmin, päivä kesäinen.

Kulkuri vanha nyt nuortuu, mieli on onnellinen."

Tässä Otto kellimässä onnellisena SIINÄ MERKITYKSELLISESSÄ KEINUSSA, mihin se syöksyi luokseni apua hakemaan silloin vappuaattona noin 18 vuotta sitten.

Viimeinen kesä oli kuuma. Se oli liian kuuma niin Otolle kuin minullekin. Kylmä, märkä pyyheliina antoi apua ainakin hetkeksi.

 

5.8.2012 panin merkille, että Otto käveli robottimaisesti suoraan seiniin, tuoleihin ja jäi sitten seisomaan esteen eteen. Se söi kyllä, mutta se joko ei nähnyt mitään tai ei jaksanut tajuta näkemäänsä.

Seuraavana päivänä Otto oli vielä huonommassa kunnossa. Vaikutti kuin se jollain tavalla olisi myös hädissään tilanteestaan.

En halunnut, että se joutuu kärsimään. Soittelin eläinlääkäreille saadakseni ajan Otolle. Olin päättänyt, että Otto saa sinä päivänä nukahtaa pois elämästä. Nyt kun sillä vielä ei näyttänyt olevan kipuja. Sain ajan saman päivän illalle.

Tämä kuva on viimeinen kuva Otosta. Otettu silloin viimeisenä päivänä takkahuoneessa.

Kristina ja Miska olivat huvilalla töitä tekemässsä. Erik meni sinne heidän kaverikseen ja minä jäin Oton luo kotiin. Se oli levoton eikä pysynyt paikallaan. Mutta kun se oli sylissäni, se rauhottui. Niinpä sitten istuimme verannalla varjossa olevassa keinussa sen päivän, Otto ja minä.

Eläinlääkäri, jolle olin saanut ajan, osoittautuikin sitten oudoksi ja kamalaksi ihmiseksi. En kykene tässä enää toistamaan hänen epäoikeudenmukaisia sanojaan, syyttelyjään ja oudon huonoa käytöstään. Erik oli jäänyt odottamaan autoon. Olin yksin enkä itkultani ja surultani jaksanut puolustautua. Minulle ei ollut tullut mukaan Oton eläinlääkärikorttia, mistä olisi käynyt ilmi monien vuosien hoidot. Olin alkuun yrittänyt saada sanotuksi, että en  halua, että Ottoa yritetään enää tutkia tai hoitaa, vaan että haluan sen pääsevän pois kärsimisestä. Jotenkin se lääkäri ymmärsi väärin tai omituisuuttaan halusi vääristellä tilannetta. Syyttelyidensä lopuksi hän sanoi, kun oli nukuttanut Oton: "Seiso nyt siinä ja katso ja mieti, mitä olet jättänyt tekemättä, kun et ole ajoissa hoitanut tätä kissaa."

Tämä lääkäri ei etsinyt tassusta suonta, mihin rauhallisesti pistää kuolettavan aineen, vaan iski sen voimalla suoraan Oton sydämeen. Otto nytkähti rajusti kuollessaan.

Olin itkenyt koko ajan vastaanotolla ääneen surusta ja kauhusta. En olisi millään jaksanut kertoa Erikille tapahtumista, mutta täytyihän minun. Erik sanoi, että minun olisi pitänyt lähteä sieltä pois, kun näin millainen ihminen lääkäri oli. Mutta enhän minä niin ollut voinut tehdä. Olin koko päivän odottanut, että voin päästää Oton pois kärsimästä. En olisi millään voinut pitkittää sitä.

Otto oli päässyt pois.

Mutta minä olisin niin mielelläni halunnut saada keskittyä Ottoon sen viimeisinä hetkinä. Olisin halunnut puhua sille rauhallisesti, kuten tavallisesti sitä rauhoitellen. Olisin tahtonut, että viimeiset sen kuulemat äänet eivät olisi olleet kova, vihainen, vieras miesääni ja minun itkuni. Kaikki tuo minulta ryöstettiin ja jätettiin sen sijaan suuri syyllisyyden tunne, kun en ollut kyennyt järjestämään Otolle hyvää ja rauhallista poistumista. Sen se olisi ansainnut.

 

Johanin ja Einarin hautaa vartioi Agnes-kurki ja Oton haudan päällä istuu Kristinan tuoma Risu-kissa.

 

 

 

 

 

(Yritin myöhemmin syksyllä valittaa eläinlääkäristä jonnekin, mutta kun valituspaperi tuli takaisin maininnalla, että he eivät käsittele potilaiden tekemiä valituksia, en enää jaksanut lähetellä mitään jollekin toiselle viranomaiselle.)